Uneni taivaan pelottavista merkeistä

on

Hyvä lukija, älä pelästy.

Olen hyvin varovainen kertomaan uniani profetoimistarkoituksessa. Tiedän, että unet voivat heijastaa edellisen päivän tapahtumia tai omia ajatuksia, joten niiden suhteen täytyy olla tarkkana, ettei tulkitse niitä enteiksi virheellisesti.

Näin kuitenkin noin 9 – 10 vuotta sitten sellaisen unen, joka viittaa Raamatun ennusteisiin lopun ajoista ja se oli erilainen uni, kuin mikään muu uneni koskaan. Raamattu sanoo, että taivaalla tulee näkymään lopun aikoina pelottavia merkkejä. En ollut lukenut tätä Raamatun kohtaa silloin pitkään aikaan, kun tämän uneni näin, joten se ei ollut mielessäni silloin, kun nukkumaan menin. Uni oli pelottavampi kuin koskaan, mutta tarkoitukseni ei ole pelotella lukijaa. Voit itse päättää, luetko tästä eteenpäin.

Näin unen, että taivaankansi oli täynnä isoja kiemuraisia merkkejä. Merkkejä ei voinut olla huomaamatta, niitä oli horisontista toiseen horisonttiin asti ja pään yläpuolella, kaikkialla taivaalla kuin kupolina maan päällä. En unessa ymmärtänyt merkkien tarkoitusta, mutta myöhemmin oivalsin, että ne merkit muistuttivat hebrealaisia kirjaimia. Valitettavasti en ymmärrä hebrean kieltä. En ole täysin varma näin jälkikäteen, mutta yksi merkki muistutti mielestäni omegan merkkiä. (’Minä olen alfa ja omega, alku ja loppu”) Tunne unessa oli sellainen, että maailma ei enää koskaan tule olemaan entisenlainen ja se oli syvästi järkyttävää, koko meidän kaikkien tuntema elämä maan päällä ja ihan kaikki maailmassa oli pyyhkäisty pois kerralla. Unessa ei tapahtunut muuta, mutta siinäkin oli jo tarpeeksi. Herättyäni olin vieläkin kauhun vallassa pitkään.

Niinä vuosina kuulin kerran voimakkaan Kaikkivaltiaan äänen aamulla sanovan: ’KAIKKI MUUTTUU’. Pohdiskelin, että koskeeko tuo ilmoitus minun elämääni, vai kaikkia ihmisiä. Omassakin elämässä tapahtui monia muutoksia sen jälkeen, mutta niinhän elämässä yleensä tapahtuu. Jotenkin oli sellainen tunne, että ilmoitus koski koko maailmaa. Antoiko Jumala minulle tiedon, että Kristus tulee takaisin minun elämäni aikana? Vai halusiko Hän minun vain opiskelevan lisää Hänen Sanaansa ? Joka tapauksessa uni ja ilmoitus olivat yhdensuuntaisia.

Tuleepa Jeesus sitten takaisin tämän sukupolven aikana tai joskus myöhemmin, jokaisen uskovan täytyy olla henkisesti valmiina hetkenä minä hyvänsä vastaanottamaan Kuningas. Jumala antaa näitä ennenäkyjä hyvissä ajoin etukäteen, mutta Hän ei ilmoita päivää eikä hetkeä, jolloin Ihmisen Poika tulee. On tärkeää kertoa evankeliumia perheenjäsenille ja muille rakkaille ihmisille, koska jonain päivänä sitä ei voi enää tehdä. On myös jokaisen tärkeää lukea itse Raamattua, ettei tulisi harhaanjohdetuksi.


”Ja hän kutsui kansan tykönsä ja sanoi heille: ’Kuulkaa ja ymmärtäkää. Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan se mikä käy suusta ulos, se saastuttaa ihmisen.’

Silloin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle: ’Tiedätkö, että fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?’

Mutta hän vastasi ja sanoi: ’Jokainen istutus, jota minun Taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois. Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.’ ”

Matteus 15 : 10 – 14

Raamatun mukaan, ennen Kristuksen saapumista, on määrä levittää evankeliumi koko maailmaan. Se on Jumalan oikeudenmukaisuutta antaa pelastumisen mahdollisuus kaikille ihmisille maan päällä.


”Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.”

Matteus 16 : 27

”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.”

Kirje hebrealaisille 4 : 7

Kristuksen uusi tuleminen on ilosanoma kristityille, sillä siitä alkaa uusi parempi elämä tuhatvuotisessa rauhan valtakunnassa, jossa ei ole sotia, ja jokainen viljelee omaa maataan ja kasvattaa oman ravintonsa. Ensin täytyy kestää koettelemuksen aika loppuun asti uskollisesti, horjumatta. Taivaan Isä tukee uskovia niinä aikoina, kuten Hän auttaa ja suojelee muutenkin omiaan.


”Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen. ’Minä olen A ja O’, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.”

Johanneksen ilmestys 1 : 7 – 8

”Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin. Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.”

Juudaan kirje 1 : 22 – 25

Taivaan Isän siunausta ❤