Itsellään kerskailu ei vie taivaan portille

Oletko joskus kokenut, että toinen ihminen, jolla on jotain enemmän tai paremmin kuin sinulla, kerskailee sillä ääneen nenäsi edessä ? Hän todennäköisesti pyrkii korottamaan sillä itseään, sinun kustannuksellasi.

Kerskailu johtaa helposti ihmisten eriarvoistamiseen ja syrjinnän kokemuksiin. Sen lisäksi se voi aiheuttaa toisessa kateutta, mielipahaa ja turhaa elintasokilpailua, joka kuluttaa ympäristöä.

Ilman Jeesusta toisen ihmisen kerskailu voi satuttaa paljonkin. Jeesus antaa sellaisen sisäisen rauhan, että toisen ihmisen kerskailu näyttääkin pieneltä ja vähän säälittävältä, ehkä myös huvittavalta. Se johtuu siitä, että Jeesus antaa paljon enemmän, kuin mikään maallinen saavutus tai omaisuus voi antaa.

Silloin kun minä olin nuori, kukaan ei kerskunut pitkällä avioliitollaan, eikä siitä annettu mitaleita muillekaan. Nykyisin sillä kerskutaan, koska yksinäisiä on niin paljon tässä ajassa. Se on tapa nostaa omaa arvoaan muiden yläpuolelle ja tapa lyödä vyön alle sinkkuja ja varsinkin eron läpikäyneitä ihmisiä. Silloin kun kerskataan jollain mitä itsellä on, se lyö eriarvoisuuden leimalla heitä, joilla ei sitä samaa ole.

Työpaikoilla tapahtuu näitä kerskauksia paljon. Toimiston työntekijä kerskailee uudella iPadillä siivoojalle, koska hän tietää, ettei siivoojalla ole siihen samaan varaa. Sillä hän tahtoo osoittaa olevansa yhteiskunnan arvoasteikossa korkeammalla tasolla ja tuntee siitä mielihyvää, vaikka hän tietääkin, että se loukkaa tuota ihmistä joka häntä joka päivä hikihatussa palvelee.

Seurakunnissa tapahtuu kerskauksia myös, vaikka niitä ei pitäisi tapahtua, jos seurataan Jeesuksen opetuksia. Aika usein näyttää siltä, että erilaiset näkemykset Raamatun Sanasta otetaan henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka siitä ei ole kyse. Loukkaantuminen kielii siitä, että ihmisen oma ego on liian paljon mukana. Onko ketään uskovaa, pappia, piispaa tai suntiota, joka ei joskus tarvitsisi Sanan virkistystä ja Raamatun ymmärryksen syventämistä ja laajentamista ? On eri asia keskustella rakentavasti Raamatun opetuksista ja eri asia mitätöidä toinen ihminen ja hänen uskonsa kokonaan vain sen tähden, että haluaa itse tuntea olevansa parempi ja viisaampi uskova. Valtataistelujen ei pitäisi kuulua Kristuksen seurakuntiin, sillä meillä on vain yksi ylipappi, joka on Jeesus.

”Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui

kuninkaalliseen pukuun,

istui istuimelleen ja piti heille puheen;

siihen kansa huusi: ’Jumalan ääni, eikä ihmisen!’

Mutta heti löi häntä Herran enkeli,

sentähden ettei hän antanut kunniaa Jumalalle;

ja madot söivät hänet ja hän heitti henkensä.

Mutta Jumalan sana menestyi ja levisi.”

Apostolien teot 12 : 21 – 24

Paavali kirjoitti kirjeessä korinttolaisille Jumalan voimasta:

”Ja ollessani teidän tykönänne minä

olin heikkouden vallassa

ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,

ja minun puheeni ja saarnani

ei ollut kiehtovia viisauden sanoja,

vaan Hengen ja voiman osoittamista,

ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen,

vaan Jumalan voimaan.”

Paavalin 1. kirje korinttolaisille 2 : 3 – 5

Kerskaamisesta Paavali kirjoitti:

”Sillä Jumalan hulluus on

viisaampi kuin ihmiset,

ja Jumalan heikkous on

väkevämpi kuin ihmiset.

Sillä katsokaa, veljet,

omaa kutsumistanne;

ei ole monta inhimillisesti viisasta,

ei monta mahtavaa,

ei monta jalosukuista,

vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle,

sen Jumala valitsi

saattaaksensa viisaat häpeään,

ja sen, mikä on heikkoa maailmassa,

sen Jumala valitsi saattaaksensa sen,

mikä väkevää on, häpeään,

ja sen, mikä maailmassa on

halpasukuista ja halveksittua,

sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole,

tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,

ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.

Mutta hänestä on teidän olemisenne

Kristuksessa Jeesuksessa,

joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta,

ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,

että kävisi, niinkuin kirjoitettu on:

’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’. ”

Paavalin 1. kirje korinttolaisille 1 : 25 – 31

”Sillä me olemme Jumalan työtovereita;

te olette Jumalan viljelysmaa,

olette Jumalan rakennus.”

Paavalin 1. kirje kor 3 : 9