Jumala antaa voimia vastoinkäymisiin

Onko sinulle tullut joskus sellainen tilanne, että kaikki ikävät asiat kaatuvat päälle yhtäaikaa ? Ehkä tulee terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia samaan aikaan, tai kotia pitää korjailla juuri silloin, kun olisi muutakin rahanmenoa ?

Elämän tapahtumat soljuvat usein aaltoliikkeiden tavoin, välillä on aallonpohjia ja välillä korkeita myötäisiä aallonharjoja. Hyviä asioita voi tapahtua peräjälkeen ja niin myös vastoinkäymisiä saattaa tulla useampia samaan aikaan. En tiedä yhtään ihmistä, jonka elämä olisi ollut aina ruusuilla tanssimista. Vaikka jossakin asiassa olisi ollut myötätuulta, niin jossain toisessa asiassa sitten koetaan vastatuulta.

Rukouksilla voi saada Jumalan ihmeitä kun uskoo niihin, mutta välillä Jumala auttaa niinkin, että Hän antaa voimia kestää vastoinkäymiset. Vastoinkäymisten kestäminen vahvistaa ja kasvattaa meitä, sen tähden ne ovat joskus tarpeen, vaikka ne eivät olekaan miellyttäviä kokea. Jos esimerkiksi olet aina ollut arka puolustamaan itseäsi ja Jumalan avulla onnistut siinä, tunnet heti itsesi vahvemmaksi ihmiseksi.

  • Jos tarvitset Jumalan voimia, pyydä rukouksessa voimia.
  • Jos tarvitset sisua, pyydä Jumalalta sisua.
  • Jos tarvitset iloa, pyydä Jumalalta iloa.
  • Jos tarvitset rakkautta, pyydä rukouksessa, että Jumala osoittaa rakkautta sinulle.
  • Jos tarvitset toivoa ja motivaatiota, pyydä niitä rukouksessa Jumalalta.
  • Jos tarvitset kykyä puolustaa itseäsi, pyydä rukouksessa sanavalmiutta.
  • Jos tarvitset, että joku kuuntelee sinua tärkeässä asiassa, pyydä Jumalalta apua siihen.
  • Jos tarvitset rohkeutta ja itseluottamusta, pyydä niitä Jumalalta.
  • Jos janoat elämää, rukoile Jumalalta elämää.
  • Jos kaipaat elämänkumppania, rukoile, että Jumala johdattaa oikean ihmisen luo.
  • Jos tarvitset työssä onnistumista, rukoile Jumalalta apua siihen.
  • Jos haluat auttaa jotakin toista, pyydä, että Jumala antaa siihen välineet ja taidon.

Kun Jumala sitten auttaa, muista aina kiittää, niin Hän auttaa jatkossakin. Jumala ei anna kunniaansa muille, joten älä ajattele jälkeenpäin, että onnistumisen aiheuttikin sattuma tai jokin muu.

Jeesus opetti anomisen sitkeydestä:

”Ja hän sanoi heille: ’Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: ’Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä’; ja toinen sisältä vastaa ja sanoo:

’Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle’

– minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sen tähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee.

Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin ?

Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!”

Luukas 11 : 5 – 13

Jumala antaa runsaudestaan paljon hyvää; viisautta, rohkeutta, armolahjoja, sanavalmiutta, toivoa, uskoa, rakkautta ja paljon muuta. Näillä eväillä on hyvä puskea harmaan kiven läpi ja nähdä taas uusi parempi aamu. Jeesuksen opetuksen sanat ”anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa niin teille avataan” sopii myös yleiseksi elämänohjeeksi. Se, joka ei lannistu, se saa.

Jos samaan aikaan on paljon haasteita, siitä tulee helposti stressi. Stressiä helpottaa asioiden jäsentely eri päiville. Päätä, että hoidat asian A tänään, asian B huomenna ja niin edelleen tärkeys- ja kiireellisyysjärjestyksessä. Päätä, että et stressaa huomisen huolista tänään, jos et tänään niille mitään mahda. Suunnittele asioiden hoitamisen järjestys etukäteen, sillä niinkuin sanotaan: ’hyvin suunniteltu on puoliksi tehty’. Päivä kerrallaan asiat selviävät ja hoituvat. Kun yksi asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä, iloitse siitä.

”Älkää siis murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’

Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.

Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.”

Matteus 6 : 31 – 34

Hiljenny etsimään Jumalan valtakuntaa, jossa kaikki runsaus ja siunaus asuu. Pidä henkesi korkealla ja katse eteenpäin. Usko Jumalan apuun ja saat kokea voittoja ja vahvistumista Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, joka ei hylkää omiaan. ❤

Photo by Jamo Images on Pexels.com – kuva Suomesta –