Kuningas Herodes ja pieni Jeesus-vauva

”Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, ja he sanoivat:

’Missä on se äskettäin syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan.’

Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan. Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä. He sanoivat hänelle:

’Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: ’Ja sinä, Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia.’

Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt. Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: ’Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta: ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin häntä kumartamaan.’

Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen. Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti.

Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa. Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Mutta kun he olivat menneet, niin katso, HERRAN enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: ’Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet’.

Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin. Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä HERRA on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ’Egyptistä minä kutsuin poikani.’

Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut. Silloin kävi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jeremiaan kautta, joka sanoo: ’Ääni kuuluu Raamasta, itku ja iso parku; Raakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli, kun heitä ei enää ole.’

Mutta kun Herodes oli kuollut, niin katso, HERRAN enkeli ilmestyi unessa Joosefille Egyptissä ja sanoi: ’Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja mene Israelin maahan, sillä ne ovat kuolleet, jotka väijyivät lapsen henkeä’.

Niin hän nousi, otti lapsen ja hänen äitinsä ja meni Israelin maahan. Mutta kun hän kuuli, että Arkelaus hallitsi Juudeaa isänsä Herodeksen jälkeen, niin hän pelkäsi mennä sinne. Ja hän sai unessa Jumalalta käskyn ja lähti Galilean alueelle. Ja sinne tultuaan hän asettui asumaan kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret; että kävisi toteen, mikä profeettain kautta on puhuttu: ’Hän on kutsuttava Nasaretilaiseksi’ *.”

*hebreankielinen sana ’neser’ tarkoittaa vesaa

Matteus 2. luku

Kun lukee tarkasti tämä luvun, siinä mainitaan monta kertaa profetiat, eli Jumalan antamat ennusteet. Raamattu sanookin, että Jumala ei tee mitään ilmoittamatta siitä profeetoilleen. Jumalan profetiat ovat tuttuja nykyajankin uskoville, kuin myös se, että Jumala varoittaa vaaroista etukäteen, kuten Hän varoitti uskovaa Joosefia. Jumala on samanlainen tänäänkin ja sen vuoksi tämä tarina on elävä heille, jotka ovat tulleet tuntemaan Jumalan henkilökohtaisesti. Raamatun tarinoissa me kohtaamme samanlaisen Jumalan, josta meillä on omia kokemuksia ihan tavallisessa arjessa.

Herodes toimi hirvittävällä tavalla surmaamalla poikavauvat, koska hän käsitti Jeesuksen kuninkuuden väärin ja luuli sen uhkaavan hänen omaa valtaansa. Tuntuu käsittämättömältä, että kuinka pieni viaton vauva voisi olla uhka isolle kuninkaalle. Jeesuksen syntymistä maailmaan oli profetoitu jo kauan aikaa sitä ennen, mutta aika harva ymmärsi Jeesuksen todellisesta tehtävästä maan päällä. Vieläkin on ihmisiä, jotka eivät sitä ymmärrä. Ennen valtataistelun vuoksi tapettiin ihmisiä, jopa omia verisukulaisia. Vielä pimeällä keskiajallakin tapahtui, että veljet surmasivat toisiaan kuninkuuden vuoksi. Salamurhia tehdään tänäänkin joissakin diktatuurimaissa, jos joku nähdään uhkana valtaapitävälle. Vallanhimo on ahneuden syntiä, joka johtaa jopa rikoksiin.

Jeesuksen kuninkuus ei ole tästä maailmasta, eikä Hän maailmallista kuninkuutta edes halunnut saavuttaa. Hän pakeni piiloon silloin kun kansa halusi nostaa hänet maan kuninkaaksi. Jeesus on nimensä mukaisesti Kuninkaiden Kuningas, suurempi kuin kukaan maan päällinen kuningas. Hänen kauttaan luotiin koko meidän tuntemamme maailma ja Hän on ainoa porttimme pelastukseen. Hän syntyi maailmaan Vapahtajaksi, joka vapauttaa ihmiset synnin orjuudesta ja pahan vallasta. Ihminen itse ei voi sitä tehdä. Vain Jeesus, Jumalan Poika voi, sillä Hänen valtansa ulottuu yli pimeyden vallan.

Nyt Jumala avaa minulle varoituksen Raamatusta, mitä tapahtuu lopun aikoina:

”Sillä vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja nousee ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: ’Katso, hän on erämaassa’, niin älkää menkö sinne, tahi: ’Katso, hän on kammiossa’, niin älkää uskoko.

Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.”

Matteus 24 : 24 – 27

”Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.*”

Matteus 25 : 13

*Valvominen tarkoittaa tässä jakeessa uskossa valvomista, ei unettomia öitä. Uskossa valvominen on jokapäiväistä rukousta ja Sanan lukemista, niin että pysymme kiinni Jeesuksessa. Sinä päivänä tai yönä kun Hän tulee takaisin, Hän pelastaa ne, jotka Häneen uskovat ja jotka Hän tuntee.

Jouluna perinteisesti juhlitaan Jeesus-vauvan syntymää. Se on kiitoksen juhla, että meille syntyi Vapahtaja ja Pelastaja maailmaan. Me annamme lahjoja läheisille ja sen pitäisi muistuttaa meitä lahjoista, joita itämaan tietäjät veivät Jeesus vauvan seimen äärelle. Jouluisin läheiset ihmiset kokoontuvat yhteen viettämään rauhallista ja iloista joulun aikaa. Siinä toteutamme Jeesuksen opetusta rakkaudesta. Jeesus rakasti meitä enemmän kuin kukaan ihminen osaa rakastaa Häntä. Hän antautui vapaaehtoisesti ristin kärsimykselle meidän syntiemme tähden ja kuoli häväistynä ja pilkattuna, silti täysin viattomana. Sen suurempaa rakkaudenosoitusta ei voi olla. Jeesus nousi kuolemansa jälkeen Taivaan Isän luo ja lupasi valmistaa sinne asuinsijaa kaikille niille, jotka uskovat Häneen ja pitävät Hänen Sanansa.

Jeesuksen elämäntarina ei ole vain historiallinen kertomus. Jeesus elää Hänen opetuksessaan, armossaan ja Pyhässä Hengessä joka päivä ja ikuisesti. Pyhän Hengen kautta Jeesus puhuu meille tänäänkin, yksilöllisesti jokaiselle uskovalle erikseen ja seurakunnille yhteisesti. Jeesus syntyi vaatimattomaan eläinten talliin, mutta Hän tulee loistavana Kuninkaana takaisin. Jeesuksen sanoissa kuullaan taivaan kaikuja suuriin ja ikuisiin totuuksiin, joita me ihmiset ymmärrämme vain vähän.

Jeesus sanoi:

”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”

Markus 13 : 31

Rauhallista ja siunattua Joulun aikaa

Photo by Jeswin Thomas on Pexels.com