Aiheuttaako Jumala vastoinkäymisiä?

Otsikon mukaisesta kysymyksestä ollaan montaa eri mieltä.

Eilen jakamassani D. Pawsonin videossa pastori sanoi, että Jumala antaa meille vastoinkäymisiä, koska ne ovat meille hyväksi. Tämä on yleinen käsitys joissakin seurakunnissa. Ehkä se myös lohduttaa joitakin ihmisiä, että kaikilla vastoinkäymisillä on jokin tarkoitus ja opetus, tai ne valmistavat elämässä johonkin tulevaan, niinkuin koulu.

Pawsonin puhe oli hyvä muilta osin, mutta poistin kuitenkin jakamani linkin videoon, koska mietin, voiko Pyhä Jumala – jossa ei ole lainkaan pimeyttä, niinkuin Raamattu sanoo – jakaa ihmisille ikävyyksiä, sairauksia, pettymyksiä ja muuta vaivaa ? Jumala on Rakkaus, kuten Raamattu opettaa. Jeesus teki parantamisen ihmeitä Jumalan voimalla ja opetti rakastamaan lähimmäisiä. Rakkaus ei satuta ketään.

JUMALA on RAKKAUS

Kun mietin omaa elämääni taaksepäin, niin en ole koskaan kokenut niin, että Jumala olisi aiheuttanut minulle vaikeuksia elämässä. Hän on kyllä neuvonut, jos olen ollut menossa väärään suuntaan. Hän on varoittanut minua ihmisistä, joissa on demoneja ja paikoista, joissa ei ole turvallista olla. Hän on ojentanut minua, silloin kun uskoni on ollut heikkoa. Nämä kaikki Hän on tehnyt sanallisesti, ei koskaan kirouksia asettamalla. Miksi Jumala asettaisi lisää kapuloita rattaisiin, kun elämä on haasteellista muutenkin.

Kaikki vastoinkäymiset, joita olen elämässä kokenut, varsinkin nuorempana, ovat johtuneet joko joistakin ihmisistä, omista vääristä valinnoistani tai sinisilmäisyydestäni. Olen kokenut elämän niin, että elämä haastaa monin eri tavoin, mutta Jumala auttaa selviytymään haasteista. Jumala auttaa sanallisesti suoraan neuvomalla, Raamatun ohjeilla, lähettämällä muita ihmisiä auttamaan, ihmeillä, ja muilla luovilla keinoilla.

Maailmassa tapahtuu paljon hirveitä asioita; sotia, nälkää ja viattomia lapsia ja eläimiä kohdellaan väärin. En millään voi uskoa, että Pyhä Rakkauden Jumala olisi langettanut ne vaikeudet ihmisille ’koska ne ovat hyväksi opiksi’. Jeesus oli lasten puolustaja. Kymmenen käskyä määrää: älä tapa. Kaikki Jumalan antamat kymmenen käskyä kehoittavat muiden ihmisten kunnioittamiseen; kunnioita vanhempiasi, älä himoitse toisen omaa, jne.

Pahan voimat saavat ihmiset tekemään pahoja asioita; riistämään, tappamaan, pettämään, himoitsemaan ja ahnehtimaan, joista sitten on pahoja seurauksia muille ihmisille. Pahat asiat täytyy tunnistaa pahojen voimien aiheuttamiksi, muuten emme eläisi totuudessa. Ihmisellä on vapaus valita kumpaa tottelee, Jumalaa vai Luciferia. Lucifer aiheuttaa aina pahaa, sen kautta ei tule elämään yhtään mitään hyvää, sillä Luciferissa ei ole valoa tai empatiaa lainkaan. Joillakin on väärä käsitys, että palvomalla pahan voimia, saisi esimerkiksi rahaa, tai muuta maallista etua elämään. Se on Luciferin valhe, palvomalla sitä saa vain osakseen kirouksen.

Pahan houkutukset siirtyvät ihmiseltä toiselle, mikä näkyy monissa eri asioissa yhteiskunnassa. Ihmisillä on tapana matkia muita ihmisiä, usein silloinkin, vaikka käytösmallit ovat huonoja. Pahan voiman vaikutukset jatkuvat eteenpäin myös muulla tavoin: yksi teko johtaa toiseen ja kolmanteen seuraukseen. Esimerkiksi ihmisten ahneus on pilannut maapallon ilmakehää ja sen seurauksena maailmassa on luonnonmullistuksia, eläinlajien katoamista, kuivuutta, metsäpaloja ja tulvia, joista on ihmisille suurta haittaa. Tässä nähdään ahneuden seurauksia, ahneudella on monia eri muotoja, koska ihmiset haluavat saada kaikkea ja paljon.

Pyhä Henki valaisee totuuden pahan metkuista ja suojelee joutumasta sen ansaan. Pyhän Hengen saa turvaksi, kun turvautuu Jeesukseen. Rakkauden Jumala on vastavoima pahalle ja lopulta hyvä voittaa, vaikka nyt ei siltä näyttäisi. Luota hyvään Jumalaan, joka ei tee sinulle mitään pahaa. Hän opastaa eteenpäin, antaa voimia kestää elämän haasteet ja Hän kykenee myös ihmeisiin.

Siunausta ❤

”Niin Jeesus sanoi hänelle:

’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi,

kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi

ja kaikesta mielestäsi.’

Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

Toinen, tämän vertainen, on:

’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. ”

Matteus 22 : 37 – 39