Aiheuttaako Jumala vastoinkäymisiä?

Otsikon mukaisesta kysymyksestä ollaan montaa eri mieltä. Eilen jakamassani D. Pawsonin videossa pastori sanoi, että Jumala antaa meille vastoinkäymisiä, koska ne ovat meille hyväksi. Tämä on yleinen käsitys joissakin seurakunnissa. Ehkä se myös lohduttaa joitakin ihmisiä, että kaikilla vastoinkäymisillä on jokin tarkoitus ja opetus, tai ne valmistavat elämässä johonkin tulevaan, niinkuin koulu. Pawsonin puhe oli …

Jatka artikkeliin Aiheuttaako Jumala vastoinkäymisiä?

Miksi Jeesus pesi opetuslastensa jalat

"Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti. Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen, niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki …

Jatka artikkeliin Miksi Jeesus pesi opetuslastensa jalat

Jeesusta ei löytynyt haudasta

"Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille. Hän oli näöltään niinkuin salama, ja hänen vaatteensa olivat valkeat niinkuin lumi. Ja häntä peljästyen vartijat …

Jatka artikkeliin Jeesusta ei löytynyt haudasta

Kuka kuulee Jumalan sanat

"Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat." Johanneksen evankeliumi 8 : 47 'Joka on Jumalasta' tarkoittaa uudestisyntymistä Jumalasta, joka tapahtuu Jeesuksen lunastaman armon kautta yliluonnollisesti, kun pyydämme Jumalalta anteeksi rikkomuksiamme Jumalan tahtoa vastaan ja haluamme ottaa Jeesuksen elämämme Herraksi ja Pelastajaksi. Tämä tapahtuma on vanhurskauttamista. Sen jälkeen alkaa pyhitysvaihe, kun Pyhä Henki uudistaa meitä Jumalan …

Jatka artikkeliin Kuka kuulee Jumalan sanat

Älä äänestä sitä puoluetta, joka pilkkaa Jumalaa

Äänestä vaaleissa ketä haluat, mutta kehoitan, että älä äänestä sitä puoluetta, joka puhuu vähätellen tai pilkkaavasti Jumalasta tai Jumalaan uskovista. Tästä esimerkkinä TV:n vaalimainos, jossa tietyn puolueen jäsen sanoo: '..rukoilla, ettei hiisi vie'. Tämä lause viittaa rivien välistä siihen, että heidän mielestään Jumalaa ei ole ja että Jumala olisi vain satuolento kuten hiisi. Se myös …

Jatka artikkeliin Älä äänestä sitä puoluetta, joka pilkkaa Jumalaa

Jumalan sanassa on virvoitus

"Sinun todistuksesi ovat minun iloni, ne ovat minun neuvonantajani. Minun sieluni on vaipunut tomuun; virvoita minua sanasi jälkeen. Minä kerron vaellukseni, ja sinä vastaat minulle; opeta minulle käskysi. Saata minut ymmärtämään asetustesi tie, niin minä tutkistelen sinun ihmeitäsi. Minun sieluni itkee murheesta; vahvista minua sanasi jälkeen. Käännä minusta pois valheen tie, ja anna armostasi minulle …

Jatka artikkeliin Jumalan sanassa on virvoitus

Jeesus vastasi fariseuksille, jotka eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan Poika

"Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: 'Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus'. Niin fariseukset sanoivat hänelle: 'Sinä todistat itsestäsi; sinun todistuksesi ei ole pätevä'. Jeesus vastasi ja sanoi heille: 'Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja …

Jatka artikkeliin Jeesus vastasi fariseuksille, jotka eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan Poika

Jeesus puhui Taivaan salaisuuksista

"'Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa. Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: 'Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. Kaikki on …

Jatka artikkeliin Jeesus puhui Taivaan salaisuuksista

Pysyminen Kristuksen opissa on tärkeää

"Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika." Johanneksen 2. kirje 9 Raamatun Sana on annettu meille ohjaukseksi ja avuksi, sillä maailma houkuttaa usein väärään suuntaan. Joka luottaa vain omaan tietoonsa, voi eksyä pois elävästä Jumalasta. Aina, kun herää kysymys onko …

Jatka artikkeliin Pysyminen Kristuksen opissa on tärkeää

Vapaaehtoiset helvettiin matkustajat

Artikkelin otsikko on aika raflaava, mutta siihen sain vaikutteen erään keskustelupalstan kommentoijalta, joka kirjoitti: 'olen ateisti ja menen helvettiin..' Lause kuulostaa vähän samalta kuin sanottaisiin: 'olen rikollinen ja menen vankilaan'. Ihminen siinä tunnustaa tekevänsä väärin ja alistuu kohtaloonsa. Ehkä jopa pitää sitä väistämättömänä asiana jolle ei voi, eikä kunnolla edes tahdo, tehdä mitään. He ovat …

Jatka artikkeliin Vapaaehtoiset helvettiin matkustajat